lauantai 18. elokuuta 2012

International Jyväs Coursing 2012

Casperin toiset kisat olivat Jyväskylässä, jonne lähdimme taasen jo perjantaina. Yövyimme Kesähotelli Rentukassa, joka on opiskelija-asuntola. Paikka siis toimii kesäisin hotellina. Hotelli oli Jyväskylän laitakaupungilla rauhallisella paikalla. Hotelli oli "tyyppiä voi yöpyä"... mutta huoneissa ei ollut mitään yleellisyyksiä, esimerkiksi kahvinkeitintä ei ollut saatavilla, saatikka sitten haarukoita tai veitsiä. Hotelli tarjosi kuitenkin ihan kohtuullisen aamupalan, jonka syötyämme pakkasimme auton ja lähdimme kohti kisapaikkaa.



                                                                           Kuvaaja Piia K.

Kisat järjestettiin perinteisessä paikassa maatalon pihapiirissä jonka läheisyydessä sijaitsi pelto. Rata oli rakennettu pellolle. Kilpailupäivä oli todella kuuma eikä pilviä näkynyt missään, mutta onneksi se ei meidän menoa haitannut. Menossa mukana ollut Johanna sai kokea kanssamme kärvistyneen ihon kohtalon.. Kylläpä se itselläkin tosin iho punersi seuraavat kaksi päivää! :D

Alkuerien jälkeen tilanne oli seuraava:



Siphra's Tattooed Dancer "Zora" 235
Sawhorse's Wild Spirit "Casper" 215
Sawhorse's Shooting Sparks "Luca" 192

Finaaliin lähdettiin 20 pisteen takaa-ajoasemasta ja lämpötila ei kun nousi koko ajan vaan ylemmäksi ja ylemmäksi. Siinä tilanteessa ei auttanut kuin pitää Casper viileänä ja nestettä niin paljon kuin vain poika ikinä voi juoda. Viilennys hoitui kivasti frotee kankaasta tehdylla viilennysmanttelilla, kun sen kasteli. Johan oli Casperilla taas viileät oltavat.

Finaalin pisteet olivat seuraavat:


1. Siphra's Tattooed Dancer "Zora" 214
2. Sawhorse's Wild Spirit "Casper" 212
3. Sawhorse's Shooting Sparks "Luca" 186

Eli Casperin sioitus oli:


2/3 215+212=427 SA


Päivä oli todella mukava ja Omistaja oli todella tyytyväinen Casperin suoritukseen todella kuumana päivänä. Olisi voinut odottaa, että kuumuus olisi vaikuttanut pojan suoritukseen jollain tavoin, mutta sama vauhti pysyi yllä alusta loppuun... Mitä nyt taisi poju vähän antaa Zoran mennä edeltä ihan vain herrasmiesmäisen asenteensa ansiosta! ;) 


Kuva hotellilta, kun Casper ottaa lungisti: