lauantai 1. syyskuuta 2012

Kalakukkomaastot, Nilsiä


Heipä hei!

Meillä lähti auton nokka kohti Siilinjärveä ja Kirsin vanhempien kotipaikkaa jo tuossa perjantaina. Vanhempien luona oleminen voi meille ihmisille olla iloinen asia, ja silloin yleensä tulee saunottua sekä rentouduttua muutoinkin. Koiralle tällainen lyhytaikainen paikanvaihto saattaa kuitenkin tuottaa enemmän ylimääräistä tutkittavaa ja pohdittavaa. Casperin luonteen tuntien tämä meidän retki siis on vain halpaa hupia ja jännitystä, eikä varmasti ole puhettakaan levosta ja rentoutumisesta. Ajattelimme auttaa unen tuloa kuitenkin tekemällä niin, että ajoitimme saapumisemme päämäärään vasta myöhemmälle iltapäivälle, ja kävimme jo etukäteen pidempiä lenkkejä, jotta poju olisi tarpeeksi väsynyt.

Lauantai-aamuna meillä olikin sitten sellainen perushäsling päällä.. Missä on reppu, onko manttelit ja kisakirjat mukana, ja niin edelleen... Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin jännityksestä huolimatta, ja päivän aikana saatiin taas jutella vanhojen tuttujen kanssa sekä tutustua uusiin ihmisiin. Muun muassa Casperin puoliveli, Kake, oli mukana menossa. Uuden ystävyyden alku tuntui kyllä viriävänkin Kaken omistajan Tiinan kanssa. Savolaisten kanssa tuo juttelu nimittäin tuntuu luonnistuvan kuin vettä vain Kirsin savolaisen taustankin ansiosta :P

Rata oli tehty jälleen kerran erään maatalon pellolle, ja sen omistajille kuuluukin suuren suuri kiitos. Nämä kisat menivät paremmin kuin hyvin. Toisaalta hyvää fiilistä tasapainotti hieman kaverimme koiran loukkaantuminen, jonka seurauksena hänet piti kiidättää Kuopioon eläintohtorille. Nyt koira voi kuitenkin vallan hyvin.

Tässä olisi meidän menestyksestä statistiikkaa Kalakukkomaastojen osalta:


Sawhorse´s Wild Spirit "Casper" 234+233=467 SERTK
Black eagle´s Ice Coffee "Kake" 228+210=438
Sawhorse´s Party animal "Venus" 221+214 =435
Sawhorse´s Shoot Sparks "Luca" 217+221=438
Mesmerizing velocity of light "Benny" 211+219= 430


Eli Casperin sijoitus oli seuraavanlainen:


234+233=467 sija. 1/5 & SERTK

Alla kuva finaaleista :)