torstai 27. joulukuuta 2012

Jouluterveiset



Joulu on jo meneillään Tapaninpäivää seuraavassa päivässä, mutta hyvä se on meidänkin kertoa hieman kuulumisia.


Paria viikkoa ennen joulua kävimme vähän montulla tutustumassa uudelleen noin puolivuotiaaseen farkkuneitoon, Fannyyn. Koirien retki sujui oikein hyvin. Joissain paikoin tuli selvästi esille, että Casper on aikuistunut. Fannyn vaellellessa ja kurkkiessa hiekkakasojen päältä meidän jatkaessa matkaa, Casper palasi hakemaan morsiantaan. Liekkö se ollut oikea tytön luo yhä uudelleen palaamisen syy, vai olisiko Casperilla itsellään joku muu syy takana, sitä ei varmasti kukaan tiedä. Monttuilu meni kuitenkin hyvin, ja uudestaan mennään heti, kun ihmisten aikataulut sopivat yhteen.


Ikävä kyllä jokin sai Casperin molemmat anturat valumaan verta, ja meidän piti hakea ensiapua apteekista. Kääröt jaloissaan pahin verenvuoto kuitenkin onneksi tyrehtyi kahdessa päivässä, eikä eläinlääkärin palveluksia tarvittu. Nyt jalat ovat jo kunnossa, ja ulkona liikkuminen on jo kutakuinkin turvallista. Onneksi. Alla kuva jarrunappuloista monttuilun jälkeen. Ei herkille :S


Joulua odotellessa ajateltiin tehdä kokeeksi lämmikettä manttelin alle. Ei kyllä onnistunut ihan niin hyvin kun ajateltiin, mutta kyllä se ihan toimii jos pakkanen taas kiristyy eikä uutta versiota tuosta fleece-alusvaatteesta osata tehdä.. :D


Tässä miekkosen mielipide vaatteistaan :D Ja lisäyksenä.. Myssy ei pysy päässä, se lähtee ritolaan saman tien kun alkaa pään ravisteleminen :D



Toista tomeraa tyttöstä saimme nähdä sitten Nalan ja Minnin luona, sillä heidän omistajansa Sanna oli saanut iltojansa ilahduttamaan uuden tuhmastiffi-lapsen, Wandan. Casper ei typyä nähnyt, sillä kolme ihanaa tyttöystävää olisi saattanut laittaa hänen päänsä varsin liian pyörälle. Me kuitenkin ihastuimme uuteen hauvaan. :)

Joulusuunnitelmat seilasivat meillä suuntaan jos toiseen, ja lopulta päätimme jäädä Joensuuhun. Aattoaamuna söimme aamupalaa normaalisti kotona ja paistoimme paistia mukaan viemisiksi omistajan siskon luo. Päivä jatkui sillä, että kävimme perinteisesti viemässä haudoille kynttilöitä. Rajoitusten vuoksi Casper jäi odottelemaan siksi aikaa omistajan siskontytön luokse. Haudoilla käymisen lisäksi muistimme myös elämiemme aikana menehtyneitä eläinystäviämme käymällä lemmikkien hautausmaalla. Siellä laskimme yleiselle haudalle kaksi kynttilää, yhden menehtyneille lemmikeille, ja toisen kaikille menehtyneille eläimille.



Lopuksi aattoilta jatkui hyvin normaalisti omistajan siskon luona syömisellä. Poika rukka vaan oli kovin ihmeissään, kun ympärillä oli paljon hälyä ja etenkin ruokaa, johon hän itse ei päässyt käsiksi. :) Pukki toi pojalle tietenkin kokoa jätti olevan luun, joka vielä toistaiseksi on koskemattomana olohuoneen lattialla. :D
Joulupäivä valkeni, ja päivä kului iloisissa sekä ähkyisissä merkeissä samassa osoitteessa kuin aattona. Cassu oli edellisestä päivästä niin uupunut, että veti unta kaaliin koko päivän aina kotiinlähtöön saakka :'D voi raukka.. On nämä pyhät siis lemmikeillekin rankkoja. Illalla kotona uni tuli heti 45min lenkin ja ruuan ahminnan jälkeen.


Tapaninpäivänä lähdimme sitten 10 tunnin yöunien päälle ajelemaan Siilinjärvelle, Kirsin vanhempien tykö. Siellä pojan väsymys osoitti merkkejään, sillä edes jouluherkut eivät poikaa liiemmin kiinnostaneet. :)

Ruuan päälle lähdimme Lapinlahdelle lapsilauman keskelle. Kuten odottaa saattaa, niin meno oli varsin villiä ja äänen käyttökin oli... Tärykalvoja raastavaa. :s meininki oli hyvin villiä, ja loppua kohden piti kyllä jo komentaa sekä ihmislapsia että koiraamme. Ulkoilmassa lapsoset riemuitsivat, ja pienimmäiselle tuli jopa uni kesken kaiken. :) Casper olisi varmasti vauhdin puolesta pysynyt perässä, ellei kylmyys olisi käynyt herran herkkään hipiään. Siksipä poju piti viedä sisälle hetkeksi ennen kuin auton keula jo kääntyi kohti Siilinjärveä. :)
Nyt poika nukkuu onnellisena ja luultavasti uneksuu suuresta luustaan, joka odottaa kotona. :)