sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Leikitäänkö yhdessä?

Ollaan toivottu jo pitkään, että meidän niin aikuinen koiramme Casper alkaisi leikkimään. Se on aina ollut lyhytkestoista, eikä Casper ole oikein nauttinutkaan siitä enää 1,5 vuoteen. Pennun tulo herätti toiveita siitä, että pojat voisivat yhdessä leikkiä ja sitä kautta Casper voisi jotenkin osoittaa olevansa pennun yläpuolella. Tähän mennessä pentu on nimittäin vienyt kaikki lelut ja luut Casperin suusta, eikä se ole jaksanut sanoa asiasta mitenkään. Niinpä olemme nyt rohkaisseet Casperia eri tavoin ja pikku hiljaa hyvää tulee.

Lähtötilanne oli tällainen: 



Ja nyt pojat jo leikkivät:




Välillä näyttää siltä, että Sampo kerjää verta nenästään, sillä sen leikkityyli on hyvin erilainen Casperiin verrattuna. Sampo nimittäin puree mihin hammas sattuu osumaan, ja siitä muistoksi jäävät Casperin jalkoihin tulleet mustelmat sekä haavaumat. Mutta eihän se opi jos sitä ei opeta, odottelemme edelleen sitä päivää kun Casper puolustaa itseään.

Välillä pitää levätä, kun pentu on niin rasittava :D

Sampo taitaa poseeraamisen.

Seisotusharjoitus.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti